Pikkulikkana, 60-luvun lopussa, olin hoidossa äidin vanhempien luona. Ensimmäisenä lapsenlapsena mummolle ja vaijalle, olin mukana kaikessa kodin tekemisessä. Karjalasta evakkoon lähteineiden isovanhempieni eläminen oli omin käsin tehtyä. Vuodevaatteisiin virkattiin reunapitsit ja kirjailtiin nimikoinnit. Vaatteita ommeltiin ja neulottiin itse, omin näppärin sormin perinnemalleista. (Ei siis ihme, että opin ensin karjalaista kirjontaa ja sitten vasta lukemista.) Ruoka valmistettiin usein hauduttamalla uunissa ja padassa. Herkkuani, tomaattisilakoita oli usein, mutta myös ohrapuuroa tai Karjalanpaistia, tietty. Piirakat tehtiin oikeaan ruiskuoreen puikulalla pyöritellen ja rypytyksessä oli järjestys. Jälkiruokana karpalokiisseliä ja Marie-keksiä. "Ka, noinnikkästee", sanoi mummo aina, kun oli näyttänyt, miten pitää tehdä. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kodin pienet korjaustyöt (ja auto) olivat mummolassa "miehentyötä". Veitsen teroitus, ovenkahvan kiristäminen ja ompelukoneen öljyämisen suoritti vaija, tarkoin varjelluilla työkaluillaan, joihin ei saanut koskea. Kun mummo ei voinut ottaa minua askareihinsa, "pääsin" vaijan kanssa autotalliin nikaroimaan. Autoon ei saanut ohimennessä koskea vahingossakaan: muuten kiillotukseen tulisi tahra ja "siitä olisi oksat pois". Ihmettelin kyllä vaijan sanomista: eihän autoissa oksat muutenkaan kasvaneet!??...mutta tottelin tietenki, kun kerran vanhempi sanoi. Tarkan ohjeistuksen ja vahtimisen turvin sain kokeilla sahaa ja vasaraa ensikertoja, n. 5-6-vuotiaana. Kirkkaansininen, ominkäsin nikkaroitu hylly taisi riippua huoneeni seinällä aina lukioikään saakka. Viipurista kotoisin olevista mummosta ja vaijasta muistan ylipäänsä, että mummo hääräsi keittiössä ruokaa tekemässä tai pikkukamarissa käsitöitä tehden ja vaija istui kiikkustuolissa kuuntelemassa "tärkeitä asioita" (kuten Jääkäsin marssia") radiosta. Puheliaita olivat molemmat.  Kirjahyllyssä oli Karjala-kirjasarja, maatuska-nukke ja Sputnik-pienoispatsas: heimomerkkjä itäisestä Suomesta.

Siskoni syntymän jälkeen kuljin paljon isäni matkassa. Isän äiti asui myös lähistöllä: puutalossa lähellä rantaa. Pohojalaasen mummin tuvassa isän veljet ja mummi istuivat poltellen itsekäärittyjä sätkiä. Kauan istuttiin hiljaa hellan ympärillä ja pössyteltiin sankkaa savua. Joskus joku kysäisi Turviikin kuulumisista: naapurien tappeluista ja mustalaisten pölläälyistä. Jos hyvin kävi, sai käydä kurkkaamas kammarissa mummin sänkyä ja seinävaatetta. Oikein hyvässä lykyssä mummi antoi palan voipaperia ja piirsi "kissinmollikan ja koopanokan". Turviikin-mummista mieleen on jäänyt pahvinen tupakkiaski tuvan "plastiikivakstuukilla", kaffin ryystäminen tassilta sokuri huulessa ja porstuanrappuset, jossa istuttiin ruattinserkku poijjan kans kesäpäivänä.

Vasta vuosien jälkeen muistoista voi löytää merkityksiä ja selityksiä omaan elämänkulkuun. Omat juureni ovat mielestäni "coctailia suomalaisuudesta": itäisestä karjalaisuudesta ja läntisestä pohjalaisuudesta. Nuo elämisen juuret ja eväät olivat vielä arjessa selkeänä "näkyvissä ja käsillä". Juuret olivat kahdesta eri HEIMOSTA. Ne juuret olivat kytköksissä maantieteellisiin ja rodullisiinkin ominaisuuksiin.

Mitä ovat nykyajan HEIMOT? Eläminen monikansallisena, monikulttuurisina ja moniyhteisöllisinä ihmisinä helposti hukkaa yksilön ymmärryksen "omasta heimosta, juurista tai alkuperästä". Jos fyysisyys ei enää riitä määrittämään alkuperääsi, niin millaiset ovat psyykkiset ja sosiaaliset syntymämerkkisi? Oletko koulutuksesi perusteella tuomittu akateemiseksi vai duunariksi? Oletko yhteiskunnan tarjoaman taloudellisen tilanteen perusteella työssäkäyvä vai työtön? Oletko siviilisäätysi sitomana naimisissa vai sinkku? Oletko arvojesi myötä rajoitettu kepulainen vai kettutyttö?

 "NYKYAJAN HEIMOT" ovat moninaisia, hankalasti määritettäviä ja tunnistettavia. Kunkin ajan ihmiset elävät kohtuullisen sujuvasti kussakin "heimokulttuurissa", on myös totta. Mutta se, että jotkun "heimomerkit" lyödään yksilöön ulkoapäin: kulutustottumusten, pukeutumisen, varallisuuden tai sukupuolisen suuntautumisen mukaan, on hälyyttävää. Jos yksilö ei pysty vaikuttamaan oman identiteettinsä muokkaamiseen määrittämällä "OMINTA HEIMOAAN", katkeaa luonnollinen, inhimillinen yhteys omaan minään.

Eri vuodenaikojen juhlat ovat paikallaan HEIMOUTUMISEN joukossa. Suomalaisten ja itsenäisten ihmisten tärkeä heimoriitti, Itsenäisyyspäivä, 6. 12. on tulossa. Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa kouluissa, työpaikoilla ja kodeissakin on tärkeä yhteisöllinen ja yksilöllinen merkityksensä omien juurten löytämisen elämänpituisella matkalla. Ajatusrikasta ja antoisaa  HEIMOJUHLAA, meille itsenäisille suomalaisille!

-Jälkipuhe:

-Heimolaululta  meille läntisen Suomen pohjalaisille kuulostaa "Aamu lakeuksilla" tai "Jääkärin Marssi".

-"Jääkärin morsian" on yksi Villavirta-kokoelmani villapaitamalleista. Inspis ko. malliin on syntynyt Vaasan historiasta, jääkärien maihinnoususta rannoillemme 1900-luvun alun aikoihin.