Ensin ovat kädet, silmät ja ajatus. Havainto sytyttää mielikuvan, silmä etsii hahmoa ja käsi koskettaa pintaa. Sormet tapailevat liikettä ja sruktuuri alkaa syntyä. Näkymätön mieli etsii näkyvää ilmiasua.

Herätys on liian aikaisin lauantaiksi. Lapsen futisturnaus vaatii varhaista ylösnousua lämpimästä pedistä. Reissukassin tarkistus, onnenrutistus ja kyyti odottaa pihassa. Jess!! Nyt on aikaa, tilaa ja rauhaa. Vedän villasukat jalkaani ja aamupalaa nauttimaan pitkän kaavan mukaan. On hiljaista. Kello tikkaa ja kehräämötuoreet hahtuvakiepit tuoksuvat: kesälle, läheiselle, hauraalle. Muovi vai bambupuikot? Bambu on kevyttä ja esteetisesti miellyttävää, kun taas muovisissa puikoissa on sutjakkaampi kärkimuotoilu ja pienempi kitka. Jälkimmäiset sopivat hennolle neulontamateriaalille, villaiselle hahtuvalangalle, uudelle idealle.

Saako olla toinen kupillinen kahvia? Ei,..nyt on aika juoda valkoista teetä hunajalusikallisen kera. Tuoksuvasta, kuumasta teevedestä kohoaa höyrykiehkura. Luon muutaman silmukkan paksuille puikoille. Sopivan työskentelyotteen tarkistus: ei liikaa venytystä, eikä langan kiristystä. Varmista, että lanka juoksee esteettä kiepiltä. Kermanvalkeasta langasta kehkeytyy kuohkeaa pintaa, kuin vaahtoa rantaviivalle tai capuchinon kuorrutukseksi. Kiviä astiassa, ikkunalaudalla ovat muistoja matkalta. Ne tuntuvat käteensopivilta, vesien muovaamilta ”luonnon munilta”. Kahta samanlaista ei ole. Alun ja lopun mahdollisuus samassa paketissa.

Ruskea kerä on kuin ruokosokeria. Sen kiepin sisin on kuin suklaakastiketta tai paahdettua ruisleipää. Sormenpäissä voi tuntea sulavan voinokareen: oikeasti tuntu on lampaanvillan luonnollista rasvaa. Tämän langan rouheus on säilytettävä ja nostettava esiin. Vai onko tuntu sammaleen samettisuutta? Oikean ja nurjan silmukan oikeudet toteutuvat. Nyt tarvitaan taitoa ilmaista olennainen raaka-aineesta ja riisua struktuuri palvelemaan elävää väriä. Yksinkertaiselta näyttävä on aina vaikeinta.

Päiväkävely pakkasessa kaupungin kahvilaan ja ennenaikainen Runebergintorttu: reippautta ja rutiinia. Kotona kuorin juureksia sosekeittoon. Peruna kädessä mietin, olisiko tässä ruskean hahtuvalangan olemus? Perusraaka-ainetta läheltä tuotettuna, tuttua ja turvallista, mutta muuntuu taitavissa käsissä moneksi. Sulatejuustonokare viimeistelee maukkaan keiton ja rapsakka paahtoleipä murustaa tarjottimelle. Kynttilänliekki lepattaa tuiketta sinertävään talvi-iltapäivään. Karhea lyijykynä piirtää pellavakantiseen muistikirjaan sanoja, jotka pyrkivät tavoittamaan tunnelmaa, fiilistä: loft, lunni, juntu, ruuhi, vuono, uuttu. Piileekö noissa sanoissa idean makuja?

Neuletyön suunnittelu on palapelin rakentamista. Osa sieltä, tunnelma täältä, materiaalin ominaisuudet ja ideaaliset työvälineet yhdessä ovat työn mahdollistavia rakennusaineita. Neuletyön suunnittelu on mielikuvien pyytämistä infotulvasta, tuoksumyrskyistä ja makujen maailmasta. Erilaisten aistimusten valitsemisessa on luotettava intuitioon, mutta nöyrryttävä kokemukselle. Syntyvä työn olemuksen on asetuttava sopivaan suhteeseen funktion kanssa. Mikä tarve syrjäyttää toiset? Onko käytännöllisyys esteettisyyden uhka? Tinkiäkkö tekniikasta markknoitavuuden tähden? Kumotakko määrä laadulla? Kaikkea ei voi saada. On tehtävä valintoja. Hetken hiljaisuus muistuttaa sen häilyvyydestä.

Kaikki se, joka ”keittoon” lisätään, tuo oman mausteensa kokonaisuuteen. Jokainen pala, joka peliin löydetään, täydentää kuvaa selvemmäksi. Yhtälailla kuin perunan on säilytettävä muotonsa ja makunsa, on villan neulottuna tunnuttava, näytettävä ja tuoksuttava siltä omalta itseltään. Sitä kohtaa, pistettä taikka vaihetta, kun neulominen alkaa on yhtä vaikea osoittaa, kuin elämän alkua.

 

Jälkiä ideoista:

-Uuden alun intohimoa esittää: 51 Koodia, ”Mustat sydämet”-piisillään.