Paljon on aatetta ja kansanedustajia virrannut siitä, kun nyt toimessaoleva opettajasukupolvi on itse ollut ammattiinsa ja työhön suuntautumassa. Omakohtaisella kasarimeningillä ”hikipingot” ohjattiin lukioon ja yliopistoon ja ”ne muut pökättiin amikseen.” Tänään, jo toista lamakautta myöhemmin, suunta on toinen. Nyt on sekä työntöä että vetoa ammattiin kouluttaututumiseen perusopetuksen jälkeen.

Ammattitaidon vuosittainen taitokatsastus, Taitaja-kisat ovat käsillä. Tänä vuonna ne järjestetään Vaasassa 25. – 27. 3. Botniahallissa. Ammattitaidon ja –koulutuksen täydellinen, kahdenvuosikymmenen kestänyt ”kasvojen pesu, imagon kohotus” on tuottanut ammatilliselle koulutukselle ansaitsemaansa arvostusta. Arvostuksen yhtenä osoituksena ovat juuri Taitaja-kisat ja niiden uudelleen käyttöönottama ideologia ”oppipoika-kisälli-mestari”-ajattelusta taidon kartuttamisessa. Ammattiin koulutus on suora ja konkreettinen keino nuorille päästä kouriintuntuvasti kiinni ”aikuisten oikeisiin töihin”, vastuunottamisen maailmaan.

Kun kisoihin on aikaa -3 päivää, ”ilmassa on Suuren urheilujuhlan tuntua”. Vauhtia ja oppia ollaan opettajissa oltu ottamassa jo vuosi sitten Espoon järjestelyistä. Kilpailualuetta olemme oman lajin osalta suunniteltu ja valmisteltu opiskelijoiden kanssa tammikuusta alkaen. Lajin vastuuhenkilöitä ja tuomareita on rekrytoitu työelämästä ja samalla leivottu kontakteja uusiin kumppaneihin. Suuri urheiluhalli on viikossa kuskattu, kannettu, rakennettu, maalattu ja fiksattu monialaiseksi ammattitarjottimeksi. Toimijoiden keltaisia edustusvaatteita on sovitettu ja entisaikain amislaisten symboliset ”kisa-talismaanit” = karvanopat on kiillotettu. Taitaja-kisat ovat mainio ”mahdollisuuksien tori” nuorille näyttää taitojaan ja nuorempien tulla tarkistamaan tulevaisuuden haaveitaan.

Konkreetinen, näkyvän työn tekeminen on parasta lääkettä aikuistumisen kuoppaisella tiellä kompastelevien nuorille. Käsillä tehdyn työn viisautta on suomalaisessa kulttuurissa pönkitetty jo koululaitosjärjestelmän perustamisesta lähtien. Uno Cygnaeus fiilatessaan koululaitokselle curriculumia, lukusuunnitelmaa, sijoitti ”Työkasvatuksen” keskeiselle sijalle kasvavan sukupolven sivistystyötä. Sittemmin käsityön, tekstiili-teknisentyön –nimityksiä kantaneella oppiaineella on ollut vaihteleva jalansija kasvatusaatteen muutosmyrskyissä. Eikä tuuli näytä laantuvan. Ammattikoulutuksen kasvava tarve Suomessa asettaa käytännön- ja kädentaidot jälleen kovaan kurssiin.

Ammattiin kasvattamisessa on oleellista TAITO. Sekä opettajan, työelämän ammattilaisen että opiskelijan on tavoiteltava, harjoiteltava ja toteutettava taitoa tietyn alan ammatissa. Se merkitsee kognitiivisen tietämisen ja toiminnallisen taitamisen yhteensoveltamista käytännön tilanteessa. Se, mikä taito kulloinkin on ”käypää valuuttaa” kullakin alalla, riippuu talouden tilasta ja alueen työllistävistä elinkeinoista. Ammattitaidon kasvatuksessa on pysyvää opetettavaa sisältöä ongelmanratkaisukyky ja viestintätaidot sopivassa sopassa yrittäjyyden kanssa. Taito- ja taideaineiden tuottaman osaamisen tarve ei pääty perusopetukseen.

 Työn tekeminen on enemmän ”muodikasta” nyt kuin viimevuosikymmenen laman turruttamille nuorille. Ammattikoulutuksella rakennetaan vahvasti nuoren identiteettiä. Ammattitaidon ja -koulutuksen omaava nuori ”on jo Jotakin”. Ammattitaito kasvattaa ihmiselle ”siivet lentää”.(mtu 22. 3. 09)

 

Jälkilento:on ..pääsee hyvään vauhtiin ”Lift”:illä (Poets of the fall.)

-Taitaja-kisat Vaasassa 25. – 27. 09.