Harvalla ilmiöllä on itseisarvo, oikeus olemassaoloon tilanteesta toiseen, kaikissa olosuhteissa. Kierrätyksen jalo aatekaan ei sovi ihan joka paikkaan, vaikka tulevaisuuden ilmasto-olosuhteet puhuttavatkin maailmanlaajuisesti.

Kierrätys-ideologian perusta lienee ihmisen syvässä tiedostuksessa materian ominaisuuksista ja niiden mahdollisuuksista toimia eri funktioissa. Tällaista usein ”hiljaista” tietoa kantavat yleensä eri aloilla työskentelevät ammattinsa asiantuntijat. Kestävän kehityksen mukaista on, että organisaatiot kuuntelevat pitkäaikaisia ammattilaisiaan.

 

Kuuluu kunnallisen terveydenhuoltojärjestelmänkin vallanneen kierrätysinto. Ovat eräässä vanhustyön yksikössä uudistaneet organisaationsa toimintaa pistämällä työntekijät täydelliseen kiertoon kaupungin eri työpisteisiin. Niin pyyhkiytyvät ”kätevästi” ammattilaisten vuosien kokemus tietystä asiakasryhmästä, työstä kerätystä kokemuksen hiljaisesta tiedosta, toiminnan jatkuvuudesta ja persooniin sitoutumisesta. Tuo lienee kierrätyksen itseisarvoista ymmärtämistä.

 

Ei mikä tahansa pyöreä esine käy materiaaliksi lapasen neulomiselle, vain lankakerää muistuttavan muotonsa vuoksi. Mitähän olisivat tuumailleet suomalaiset urheilijat juuri päättyneissä talvikisoissa, Tsekin Liberecissä, jos kierrätyksen nimissä olisi hiihtäjät passitettu mäkihyppytorniin ja mäkikotkia ohjattu laduille suoritukseensa? Kierrätyksestäkin saa kurimuksen, kun se itseisarvona tulkitaan.

 

Hauskuutta kierrätykseen saisi keksiä enemmän. Paukkupakkasilla oli mainiota sulattaa ”sisäpakkanen” eli pakastin. Tuumasta tartuin toimeen: viinimarjat ja puolukkapussit ämpäriin ja parvekkeelle. Siinä tilanteessa olisi ollut mukava hieman kierrättää kaapin pohjalle jäänyttä kesän satoa. Olisiko joku toinen halunnut kaappini marjat ja vastaavasti itse olisin saanut kaverin loput metsäsienet? Ensi pakkasilla täytyneekin sopia ”pakastintreffit” jonkun toisen sulattajan kanssa.

 

Terveyskeskusten sisutukset on niistetty nykyään kliinisiksi yltiöpäisen hygieenisyyden tähden. Jos ei sinne mennessä tunne itseään sairaaksi, niin ainakin käynnin jälkeen olo on tautinen. Wc-tiloissa ovat seinät täynnä kuvitettuja ohjeita, miten siellä toimitaan.  Käsienpesukin on vallan monimutkaiseksi määrätty. Olisipa rauhoittavaa, kun lavuaarin reunalla olisi desinfiointisäiliön sijasta tarjolla trasselitukko, johon kädet voisi saippuapesun jälkeen kuivata. Se olisi kierrätystä hauskimmillaan.

 

Tai voitaisiko me murkkulasten vanhemmat harjoittaa kierrätyksen jaloa aatetta kasvatuksen piikkiin, laittamalla ”haastavat jälkikasvumme” kiertoon. Saisivat ”ryökäleet” tuta, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, tai ainakin saako oikeasti naapurissa heitellä vaatteet lattialle, jättää aamupala syömättä taikka viikkorahoja mielin määrin. Sitä voisi kutsua ”siperia-ja-naapuri-opettaa” kierrätysmenetelmäksi.

Jälkiajatuskierto:

-Älyllä kierrätettyjä ajatuksia: Apulanta, ”Paha ihminen”.